Project 6: Kiitoskortti

Suomalaiset antavat aivan liian vähän palautetta. Erityisen hankalaa on jostain syystä antaa sitä positiivista palautetta. Johtuneeko sitten tästä klassisesta suomalaisesta ajattelutavasta, että kunhan ei nyt kiitoksen ja palautteensaaja ylpistyisi liikaa. Voisihan siinä tulla vaikka hyvä mieli sekä palautteen saajalle, että antajalle. Ihan kaameaa.

Olen ollut itse pitkään alalla, jossa tiesin tekeväni hyvää työtä. Sain paljon hyvää palautetta ja ai että se tuntui kivalta. Ehkä siinä vähän ylpistyikin, mutta hitonko väliä sillä oikeasti on? Harvoin saa olla ylpeä jostain missä on niin hyvä. Koska minulle tuli hyvä mieli hyvästä palautteesta, tajusin, että voisin itsekin joskus kiittää niitä ihmisiä, jotka ovat tehneet minulle jotain kivaa tai esimerkiksi työnsä hyvin. Siksi olenkin joskus lähettänyt palautetta esimerkiksi kahviloihin, jos kassatyöntekijänä on ollut vaikka harjoittelija, joka on ollut ystävällinen ja mukava. Haluan kannustaa sekä työntekijää jatkamaan samalla tavalla että kahvilaa pitämään hyvän työntekijän palkkalistoillaan. Toinen minulta kiitosta saanut joukko on bussikuskit. Jos joku heistä erehtyy olemaan ystävällinen, lähetän välittömästi kiitokset päiväni piristämisestä.

Eräs vähiten kiitosta saanut joukko on opettajat. He tekevät rankkaa työtä lasten kanssa, opettavat heille tärkeitä asioita ja jaksavat päivästä toiseen kahdenkymmenen lapsen laumoja. Erityisesti hattua nostan yläasteikäisten lasten opettajille, jotka jaksavat niitä hormonihirviöitä katsella. Minä en jaksaisi. Teinit ovat yksinkertaisesti ääliöitä ja mikä pahinta eivät tajua sitä itse.

Kirjoitellessani eilistä postausta tuli mieleeni, että miksi en vuosien jälkeen kiittäisi saksanopettajaani. Hänen ansiotaanhan kuitenkin on se, että pärjään edes auttavasti tässä umpisaksankielisessä maassa. En osannut häntä arvostaa silloin teini-ikäisenä (koska olin itsekin hormonihirviöääliö), mutta nyt osaan. En keksinyt yhtään hyvää syytä miksi en voisi häntä kiittää, joten tästä tulikin projekti nro 6: kiitoskortti. Nyt pitää enää hankkia kortti, muistella mikä saksanopettajani nimi olikaan ja selvittää hänen osoitteensa. Tästä tulee kivaa :)